Tammikuu alkoi Tosineen ainejärjestössä rauhallisesti pahenevan COVID-19-tilanteen vuoksi. Kauniissa talvisessa maisemassa aloitti Tosineen uusi hallitus toimintansa ja aloitettu yhteistyö on poikinut jo uusia ideoita jäsenistön viihtyvyyden takaamiseksi. Etäopetus suosituksen vuoksi tammikuu oli Historicalla hiljainen, mutta valo loistaa toivottavasti jälleen tunnelin päässä.
Hallitus on harjoitellut kokoustoimintaa sekä toteutettu viestintäkysely on auttanut hahmottamaan jäsenistön toiveita viestinnän kehittämisestä sekä kertonut kattavasti sen toimivuudesta. Hallitus kiittää jokaista kyselyyn vastannutta tosinistia. Tosinews loistaa kärkipaikalla viestintämuotona, jonka vuoksi sen lukeminen on jokaiselle mahdollisuus tutustua Tosineen toimintaa. Muruille tarjotaan infoa Tosinewsin muodossa jälleen joka maanantai. Tosinews ilmestyy Tosineen sähköpostilistalle liittyneiden sähköpostiin sekä nettisivuille.
Ensimmäisen tapahtuman siivittämänä päästiin myös torstaina 13.1. hengailemaan yhdessä Zoomin välityksellä sekä lisäksi koristamaan punamustia haalareita uusilla merkeillä, joiden ompeluun hengailuillassa myös oli mahdollisuus. Ilta sujui loistokkaasti ja uusi tapahtumatiimi pääsi aloittamaan taipaleensa rennoissa merkeissä. Tapahtumia voi (edelleen) seurata myös nettisivujen tapahtumakalenterista.