Hulluuden mieletön historia

Kevään HOL-seminaaria vietettiin vähintäänkin mielenvikaisissa merkeissä viime viikonloppuna 1. ja 2.3 täällä Jyväskylässä. Hulluuden ja mielenterveyden historiaan pureutunut seminaari houkutteli paikalla ennätysmäärän historianopiskelijoita ympäri Suomen.

Päivän Hulluuden mieletön historia-semmaluento-osuuksista vastasivat Jari Eilola ja Markku Hokkanen Jyväskylän yliopistosta sekä vieraileva luennoitsija profesori Petteri Pietikäinen Oulun yliopistosta. Luentojen aiheet käsittelivät hulluuden erilaisia nimityksiä ja hulluutta varhaismodernissa yhteiskunnassa sekä kolonialismin aikana. Workshop-ryhmissä taasen pohdittiin mm. mielenterveysongelmia nykyajan avautuvana tabuna.

Seminaaripäivän iltaohjelmassa oli luvassa saunomista sekä kulttuurirajat ja -tavat ylittävää sitsaamista Seminaarinmäen ”hullujenhuoneella” – unohtamatta tietenkään mielettömiä jatkobileitä Ylioppilastalo Ilokiven ”mustassa laatikossa”.

Tapahtumantäyteisen viikonlopun päätti sunnuntaina HOLin vuosikokous, joka samalla päätti myös Jyväskylän puheenjohtajakauden. Kokouksessa valittiin myös liiton uusi hallitus tulevalle kaudelle.

Jyväskylän yliopiston mielenvikaiset seminaarinjärjestäjät kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita onnistuneesta ja mukavasta viikonlopusta!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.