Haalarietiketti

TOSINISTIEN HAALAREIDEN KÄYTTÖOHJEET

1.Haalareita käytetään haalaribileiden lisäksi monissa valtakunnallisissa opiskelijatapahtumissa. Fuksiaisissa vain vanhemmat opiskelijat käyttävät haalareita. Sitseillä haalareita ei pidetä, ellei siihen erikseen kehoteta.

2. Haalarimerkkejä on hyvä olla paljon. Vuosittaiset tapahtumamerkit, kuten Kauppakadun Approbaturista saatavat, on hyvä sijoittaa lähelle toisiaan, jolloin kokonaisuus näyttää kivemmalta! Merkkejä voi ostaa merkkimarkkinoilta, joita on epätasaisin väliajoin Agoralla. Tosineen merkkejä on mahdollisuus hankkia myös nettisivujen kautta tilaamalla. Myös muilla ainejärjestöillä on mahdollisuus nettitilauksiin.

3. Haalarimerkit jo antiikkisen perinteen mukaan ommellaan KÄSIN (ei liimata tai pistetä äitiä ompelemaan koneella). Toisaalta, koskaan et tule varmasti fuskaamisesta jäämään kiinni, mutta omatuntosi ei olisi tällöin puhdas.

4. Haalarit pestään vain niin, että olet omien haalariesi sisällä esimerkiksi suihkulähteessä tai vaikka kauniissa Jyväsjärvessä. Tietoa kaupungin suihkulähteistä ja muista mahdollisista pesupaikoista voit googlettaa tai vaikka kysyä vanhemmilta tosinisteilta!

5. Lahkeiden vaihtaminen ei ole kovin suosittua tosinistien piirissä, mutta mikäli siihen on tarvetta ja halukkuutta, vaatii se nesteiden vaihtoa toisen ainejärjestön opiskelijan kanssa. Tällöin haalareista vaihdetaan päittäin lahje tai lahkeesta suikale. Ystävän kanssa voi vaihtaa esimerkiksi hihan.

6. Haalareita pidetään usein vyötäröllä ja tällöin Tosineen logon tulee olla näkyvissä. Mikään ei toki estä pitämään haalareita ylhäällä asti, ainakin erotut joukosta!

7. Tosineen omien haalarimerkkien ostaminen (ja markkinointi ystävillesi) on erittäin suositeltavaa ja toivottavaa.

Fuksien haalaritilaus tehdään yleensä jo ensimmäisen yliopistoviikon aikana. Ole siis kuulolla, tuutorisi kertovat varmasti asiasta lisää!