Olympialaisten tunnelmia

Tosineen kevätkauden viimeinen tapahtuma järjestettiin liikunta- ja tapahtumasektorien yhteistyönä, kun vuosikurssit ottivat mittaa toisistaan leikkimielisten olympialaisten muodossa. Vuosikurssit kisasivat norsupallossa, köydenvedossa ja juoksukilpailussa.  Toinen vuosikurssi vei olympialaisten voiton ja sai palkinnoksi pokaalin! 4. ja 5. vuosikurssit jakoivat seuraavan sijan. Iltaa jatkettiin Opinkivellä kakun, boolin, saunan, tanssin ja kevään, uunituoreen Tosine-lehden voimalla.

Kukanpäivän olympialaiset & saunailta

Kukanpäivän olympialaiset & saunailta

 

 

Ravintolapäivässä suomettumista!

Ennen kaikki oli paremmin!

Kaipaatko aikaa jolloin Kekkonen hallitsi ja pullissa oli kunnolla voita ja sokeria? Nyt sinulla on tilaisuus päästä kokemaan kahvihetki 70-luvun hengessä! Oma Tosineen ainejärjestömme tempaisee ravintolapäivänä lauantaina 16.5. ja järjestää Suomettumiskahvilan Arenaukiolla Kävelykadun päässä Jyväskylän keskustassa kello 11-15.

Tarjolla on perisuomalaisittain käsin tehtyjä karjalanpiirakoita, voisilmäpullia ja mustikkapiirakkaa, kaikki laktoosittomina. Juomaksi tarjolla kahvia ja mehua. Hinnat tottakai lähes yhtä alhaalla kuin markka-aikaan!

Tervetuloa kokemaan jotain ainutkertaista!

Muistakaa Tosineen kukanpäivän olympialaiset ja saunailta 13.5!

Joukossa on voimaa! Olit Jouko tai et, tule johdattamaan oma vuosikurssisi voittoon Tosineen omissa VUOSIKURSSIOLYMPIALAISISSA. Luvassa ainakin jalkapalloa NORSUPALLOLLA, köydenvetoa ja muita yllätyksellisiä, hassunhauskoja lajeja. Voittajavuosikurssille luvassa POKAALI!

Urheilujuhlan jälkeen vuorossa on saunajuhla opinkiven ihanissa löylyissä klo 18:00 eteenpäin. Menossa mukana myös Booli sekä Kakku! Unohtaa ei sovi myöskään kevään Tosine-lehden julkaisua! Pääsymaksu 3 €.

Tätä et halua missata!

Mitä: Vuosikurssiolympialaiset
Missä: Kampuksen kenttä (U2 edessä)
Milloin: 13.5. klo 16

Mitä: Saunailta
Missä: Opinkivellä
Milloin: 13.5. klo 18
Hinta: 3 €

Kevään viimeinen kokous

Tosineen hallitus kokoustaa tänä keväänä viimeistä kertaa torstaina 7.5. kello 17:00, paikkana tällä kertaa Ylä-Ruthin kabinetti. Kokouksessa vedetään yhteen kulunutta kevättä ja suunnitellaan tulevaa syksyä.

Tervetuloa seurailemaan!

Vappuhulinat

Vappua vietettiin tosinistien voimin perinteisesti aattona Kirkkopuistossa ja vappupäivänä Harjulla. Jo perinteeksi muodostunut Tosineen lippumarssi aloitti tänäkin vuonna vapun. Marssilla siirryttiin Historicalta kohti Kirkkopuistoa ja Minna Canthin patsaan lakitusta.

Vappu 2015

Kuvassa Tosineen varapuheenjohtaja Atte Vallinen ja puheenjohtaja Karoliina Ruuskanen johdattavat lippumarssia. Parhaat palat vappuhulinoista löytyy galleriasta!

Pubibussissa riitti tunnelmaa!

Keskiviikkona 15.4. Tosineen ja journalistiikan ainejärjestö Lööppi ry:n perinteinen pubibussi starttasi Ylä-Ruthin edestä upeassa aurinkoisessa säässä. Tällä kertaa pääsimme kiertämään pubeja Vaajakoskella, Vihtavuoressa ja Laukaan keskustassa. Opiskelijoita oli mukana täysi bussilastillinen ja tunnelma oli niin pubeissa kuin bussissakin kirjaimellisesti katossa. Pubibussi huipentui yhteislauluihin ja -tansseihin paluumatkalla Jyväskylän keskustaan. Ensi keväänä taas uudestaan!

Ohessa pieniä maistiaisia bussireissusta, galleriasta löytyy lisää kuvia!

Pubibussi 2015

Pubibussi 2015

 

Hallituksen kokous 9.4.

Tosineen hallituskauden neljäs kokous järjestetään torstaina 9.4. kello 17.00 alkaen Historican tilassa H105.

Hallitus toivottaa jäsenistönsä tervetulleeksi seuraamaan kokousta!

Hallituksen kokous ensi viikolla

Tosineen hallitus kokoustaa tiistaina 10.3. kello 17.00 alkaen Historican tilassa H105. Esityslistalla mm. kevään ohjelman suunnittelua ja muita ajankohtaisia asioita.

Tervetuloa mukaan!

Tosine vs. laitos lentopallo-ottelu

Torstaina 26.2. pelattiin perinteinen Tosineen ja historian laitoksen välinen hegemoniakamppailu. Tällä kertaa kisattiin lentopallossa.

Hyvässä hengessä käyty ottelu päättyi lopulta Tosineen 3-0- voittoon. Tästä huolimatta pelaajat pääsivät lähtemään ottelun jälkeen hyvillä mielin kohtia uusia seikkailuja, sillä tunnelma pelin tiimellyksessä oli varsin rento. Lisää kuvia ottelusta löytyy galleriasta.

Lentopallo-ottelu Tosine vs. laitos

Lastenkutsut-sitsit maaliskuussa!

Sane ja Tosine järjestävät odotetut yhteiset sitsinsä ravintola Jyväshovissa torstaina 19.3. kello 19 alkaen!

Teemaksi on valikoitunut lastenkutsut, eli nyt on korkea aika kaivaa kaapista inhottava merimiesasu (samanlainen kuin veljelläsi), prinsessamekko tai hassunhauska naamiaisasu sekä treenailla aasinhäntää, avaimenkätkentää ja ongintaa. Jatkoja juhlitaan yökerho Freetimessa.

Lisätietoa tapahtumasta tarjoaa Facebook-sivu.