Tosineen ja Lööpin pubibussi

Tosineen ja journalistiikan opiskelijoiden ainejärjestö Lööpin perinteikäs Pubibussi starttasi jälleen matkaan tämän viikon tiistaina 1.4. Ainejärjestöjen yhteistyönä toteutettu maakuntamatkailu lähialueen kuppiloihin keräsi bussilastillisen janoisia opiskelijoita, niin ensikertalaisia kuin vanhoja konkareitakin.

Rauha bilepubibussin sielulle
Rauha bilepubibussin sielulle

Lienee ollut aprillipilaa tai sitten vain huonoa tuuria, mutta ”bilepubibussiksi” ristitty menopelimme ei suostunut yhteistyöhön kanssamme – toisin sanoen siis käynnistymään. Huonolta näyttäneen alun ja pienen viivästyksen jälkeen pääsimme kuitenkin matkaan korvaavan bussin kyyditseminä.

Tämän vuotinen reissu kiersi Petäjäveden Kanttarin, Tikkakosken Myllykki Pubin ja Palokan Oluttuvan kautta. Tunnelmallista bussimatkailua, hämyisiä kuppiloita, opiskelijaystävällisiä hintoja – tietenkään karaoketa unohtamatta!

Tunnelmia reissusta voi käydä kurkkimassa galleriasta täältä!

 

 

 

Opiskelemaan historiaa Jyväskylään?

Historian opiskelu antaa valmiudet tehokkaaseen tiedon löytämiseen, käsittelyyn ja analysoimiseen, sekä löydösten raportointiin. Argumentointi, kriittinen ajattelu ja monipuoliset kirjoittajantaidot kuuluvat keskeisiin opittaviin taitoihin. Näistä taidoista on hyötyä lähes millä alalla tahansa.

(lainaus täältä)

Haluaisitko sinä opiskelemaan historiaa Jyväskylän yliopistoon? Kevään yhteishaku on käynnissä ja jatkuu vielä vajaat kaksi viikkoa 1.4.2014 asti, hae siis nyt!

Mistä aloitan hakemisen? Mistä saan tiedon hakuajoista tai pisterajoista? Ovatko yliopiston nettisivut mielestäsi monimutkaiset ja tiedon etsiminen on vaikeaa? Ainakin allekirjoittaneelle nuo yliopiston nettisivut aiheuttivat harmaita hiuksia, kun yritti metsästää tietoa pääsykokeista ja valintamenettelyistä. Tässäpä on pähkinänkuoreen koottuna hyödyllistä tietoa sinulle hakija!

Kuinka sitten haen? Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.yliopistohaku.fi/yshjHakija/

Mistä saan tietoa hakemisesta, pääsykokeista ja pisterajoista? Tutustu Jyväskylän yliopiston Hae opiskelemaan-sivuihin, sieltä löydät paljon hyödyllistä tietoa hakemisesta.

Mistä saan lisätietoa historian oppiaineesta? Lisää tietoa historiasta oppiaineena saat näiltä sivuilta

 

Historian pääsykoe on muuttunut, minkälainen tämä uusi valintamenettely on? Jyväskylän yliopiston historian oppiaine luopui perinteisistä pääsykokeista ja tänä vuonna käytössä on ensimmäistä kertaa uusi valintamenettely. Valintakokeeseen kutsutaan noin 100 hakijaa ylioppilastodistuksesta saatavien taustapisteiden perusteella, taustapisteitä on mahdollista saada maksimissaan 63 pistettä. Lopullinen valinta tapahtuu valintahaastattelun perusteella josta on mahdollista saada maksimissaan 30 pistettä. Valintahaastattelut järjestetään 2.-3.6.2014 ja tarkemmat tiedot ajoista ja paikoista löytyvät kutsukirjeestä.

Tarvitsen lisäaikaa tai apuvälineitä kokeeseen, mitä teen? Muista hakea mahdollisia erityisjärjestelyitä viimeistään 1.4.2014 mennessä, lisätietoja löydät osoitteesta www.jyu.fi/hae/erityisjarjestely

Milloin saan valintakokeen tulokset? Tulokset ilmoitetaan hakijoille 15.7.2014 mennessä.

Vallankumoussitsit

Tosine ja Puolue yhdistävät rivinsä ja nousevat yhdessä barrikadeille eli Seminaarinmäen Historicalle 9.4. Herätä sisäinen kapinallisesi ja tule mukaan sitsaamaan vallankumouksellisissa tunnelmissa, ilmoittautuminen alkaa torstaina 20.3. ja mukaan mahtuu vain rajoitettu määrä osallistujia, joten ole nopea!

Pähkinänkuoressa:

  • Mitä: Tosineen ja Puolueen vallankumoussitsit
  • Missä: Historica, H320 – jatkot Rumassa
  • Milloin: 9.4. alkaen kello 19:00

 

Facebook-sivulle TÄSTÄ.

 

Hallitus kokoustaa

Tosineen hallitus kokoustaa tulevana lauantaina 15.3. alkaen klo 15 Sohwin kabinetissa.

Asiasisältönä mm.

  • kevään tapahtumakalenterin ruotimista
  • sponsori- jayhteistyökuvioita

 

Tervetuloa!

Meet & Mingle – International Get-Together

Tosine järjestää yhdessä Nefa- ja Puolue-ainejärjestöjen kanssa yhteisen kv-illan maanantaina alkaen kello 18:00 Lillukassa. Luvassa kansainvälistä tunnelmaa, ruokaa, juomaa ja uusia tuttavuuksia! Linkki Facebook-eventtiin tästä!

Tosine, Nefa and Puolue invite you to join us in Lillukka for an evening of international fun! The event will consist of casual mingling with fellow students, international/Finland inspired snacks and a cool&relaxed programme. The aim of the get-together is to enable international and Finnish students from different subject organizations to get to know each other and exchange information about living/studying abroad and understanding cultural differences. Are YOU willing to challenge your views? Do YOU have interesting international experiences you would like to share? Do YOU want to meet new friends? Use your languages? Join us!

What can you expect?
-warm international atmosphere
-food and a welcoming drink
-thought-provoking discussions
-music, languages and learning
-FUN!

All this for a small fee of 2 euros (collected at the door, coins preferred)!

Link to Facebook – here!

Welcome!

 

Ongelmia eTentin kanssa?

Miksi eTentti-aikoja on niin vaikea saada? Miksi varauskalenteri huutaa punaista, mutta itse tenttiakvaario on useimmiten tyhjillään? Loppukeväästä ja ennen joulua tenttiaikaa on melkeinpä mahdotonta saada.

KOPO-SOPO-vastaavamme Karoliina selvittää blogissaan eTentin yleisimpiä ongelmia ja sitä, löytyykö niihin ratkaisuja. Lisäksi Karoliina valottaa postauksessaan uudesta tenttijärjestelmästä eli verkkotentistä a.k.a. kotitentistä, jota testataan parhaillaan.

Karoliinan KOPO-SOPO-blogi löytyy ”Opiskelu” linkin takaa. Postauksen pääset lukemaan myös täältä!

 

Hulluuden mieletön historia

Kevään HOL-seminaaria vietettiin vähintäänkin mielenvikaisissa merkeissä viime viikonloppuna 1. ja 2.3 täällä Jyväskylässä. Hulluuden ja mielenterveyden historiaan pureutunut seminaari houkutteli paikalla ennätysmäärän historianopiskelijoita ympäri Suomen.

Päivän Hulluuden mieletön historia-semmaluento-osuuksista vastasivat Jari Eilola ja Markku Hokkanen Jyväskylän yliopistosta sekä vieraileva luennoitsija profesori Petteri Pietikäinen Oulun yliopistosta. Luentojen aiheet käsittelivät hulluuden erilaisia nimityksiä ja hulluutta varhaismodernissa yhteiskunnassa sekä kolonialismin aikana. Workshop-ryhmissä taasen pohdittiin mm. mielenterveysongelmia nykyajan avautuvana tabuna.

Seminaaripäivän iltaohjelmassa oli luvassa saunomista sekä kulttuurirajat ja -tavat ylittävää sitsaamista Seminaarinmäen ”hullujenhuoneella” – unohtamatta tietenkään mielettömiä jatkobileitä Ylioppilastalo Ilokiven ”mustassa laatikossa”.

Tapahtumantäyteisen viikonlopun päätti sunnuntaina HOLin vuosikokous, joka samalla päätti myös Jyväskylän puheenjohtajakauden. Kokouksessa valittiin myös liiton uusi hallitus tulevalle kaudelle.

Jyväskylän yliopiston mielenvikaiset seminaarinjärjestäjät kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita onnistuneesta ja mukavasta viikonlopusta!

 

 

Tosine ry:n kevätkokous & viiniraxit

Tosine ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään tiistaina 18.2.2014 Lillukassa, Kortepohjassa kello 19 alkaen.

Kokouksessa vahvistetaan yhdistyksen toimintakertomus v. 2013, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle v. 2013. Tarvittaessa käsitellään myös muita yhdistyksen toimintaan liittyviä asioita. Kokouksen esityslista ja toimintakertomus on lähetetty jäsenistölle sähköpostilistan välityksellä, tilinpäätös esitellään kokouksen yhteydessä.

Kokoukseen osallistuminen on jäsenille ilmaista, kokouksen jälkeen tulevilta kerätään 2€ pääsymaksu. Kokouksen jälkeen jäsenistön nautittavissa ovat myös perinteiset kotiviinit sekä lämminhenkinen toveriseura illanvieton puitteissa.

Tervetuloa!

Hallitus kokoustaa

Tosineen hallitus kokoustaa huomenna maanantaina 10.02 klo 16 alkaen
Historicalla luokassa H105.

Asiasisältönä mm.

sponsoriyhteistyön suunnittelu, järjestöseminaarikuulumiset ja uudet nettisivut.

Tervetuloa!

Kevään HOL-seminaari Jyväskylässä 1.3.2014

Kevään HOL-seminaari sukeltaa syvälle alitajuntaan mielenterveyden tuolle puolen! 

HOL-seminaariHistorian Opiskelijain Liiton kevätseminaarissa tarkastellaan hulluuden esiintymistä historiassa varhaismodernismista kolonialismin aikakauden kautta nykypäivään saakka. Alan tutkijoiden tarjoaman luento-osuuden lisäksi teemaa käsitellään myös iltapäivän workshopeissa ennen seminaaripäivän kruunaavaa mieletöntä illanviettoa.

Tosinistien sitsi-ilmoittautumiset alkavat 15.2. ja päättyvät 18.2. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet sitsi-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/649371351789185 Päivän seminaariosuus on kaikille avoin tilaisuus, eikä siihen tarvitse ennakkoilmoittautua.

Seminaaripäivän kruunaa iltaohjelma mielipuolisten sitsien (ruoka+juomat12/10e) ja saunomisen merkeissä. Viimeisistäkin järjenhivenistä päästään eroon mielettömillä jatkoilla, jotka järjestetään legendaarisessa kampusbaari Ilokivessä.

——————————————————————————-

SEMINAARIPÄIVÄ
Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä sijaitsevassa
Historian ja etnologian laitoksella (H-rakennus) salissa H320.

– Seminaarin avaussanat klo 12.00-12.10
– Petteri Pietikäinen (prof., Oulu) – ”Maniasta monomanioihin: Hulluuden nimet eri aikoina” klo 12.10-13.20
– Ruokailu opiskelijaravintola Lozzissa yliopiston kirjaston tiloissa klo 13.20-14.15
– Jari Eilola – ”Hullun tunnistaminen ja käsittely varhaismodernissa pienyhteisössä” klo 14.15-15.00
– Markku Hokkanen – ”Hulluus ja kolonialismi 1800- ja 1900-luvuilla” klo 15.15-16.00
– Workshop-työskentelyä & seminaarin päätäntö Historicalla 16.15-17.00

ILTAOHJELMA klo 18.00 alkaen:

– ”Mielisairaala” – sitsit (Historica) 18.30-22.00
– Saunomista ylioppilaskylä Kortepohjan B-rakennuksen katolla) 18.15-21.30
– Mielettömät jatkot seminaarinmäen ravintola Ilokivessä klo 22 –>

SUNNUNTAIN VUOSIKOKOUS

– Liiton uusi hallitus valitaan