Tosineen alkuvuosi

Tosineen allkuvuosi alkoi rauhallisesti, mutta tärkeitä perinteitä kunnioittaen. Uusi hallitus astui tehtäväänsä, mikä jäsenistölle onkin näkynyt monipuolisina  tapahtumina sekä esittäytymisenä. Tosineen kauden 2023 hallituksen löytää kokonaisuudessaan aina täältä ja jokainen hallituslainen toivookin yhteydenottoja, tavalla tai toisella, aina kun siihen on tarvetta!

Perinteisen Tammilöysäilyiden lisäksi tosinistit pääsivät näyttämään sisäistä luovuuttaan perinteisessä Open Mic -illassa, jossa esityksiä oli niin Lappeenrannan sosiaali- ja kulttuurihistorian luennosta vanhan kaiuttimen, Napoleonin, hautajaisiin saakka. Molemmat perinteiset alkuvuoden tapahtumat keräsivät hurjan kävijämäärän, mikä osaltaan kertookin Tosineen perinteiden kunnoituksesta sekä tärkeydestä.

Open Mic ja tarina Lappeenrannasta.

Alkuvuosi ei suinkaan ole ollut pelkästään biletystä, sillä sopokopot pääsivät myös laittamaan panoksensa Tosineen tapahtumakirjoon, sillä helmikuussa ystävänpäivän tienoilla järjestettiin myös alkoholiton askarteluilta. Illassa askarreltiin ystävänpäiväkortteja, herkuteltiin sekä keskusteltiin mieltä askarruttavista teemoista. Illan aikana olikin mahdollista keskustella koposopo-sektorin teemoista matalalla kynnyksellä, saada tarvittavaa tukea sekä tuoda esille ajatuksia tosinistien edunvalvontaan liittyen. Ilta oli vähintäänkin… LUOVA! Kortteja nähtiin laidasta laitaan, ja jäsenistöltä tulikin toivomus samanlaisten iltojen järjestämiseen myös tulevaisuudessa.

Kuun lopulla kauden 2022 hallitus pääsi myöskin kokoontumaan vielä viimeistä kertaa kevätkokouksen parissa sekä jännittämään oman vastuuvapautensa saamista. Paljastuksena illasta voidaankin todeta, että kauden 2022 hallitus saikin toivomiaan uutisia ja iltaa jatkettiin perinteisin menoin kiljuraxeilla. Kevätkokous on loistava tapa tutustua järjestötoimintaan, ja siksi Tosineen hallitus toivookin että kokoukset jatkossakin keräisivät runsaan osallistujamäärän.

Kevätkokous.

Maaliskuu on jo lähtenyt ryminällä käyntiin, ja yksi odotetuimpia tapahtumia Tosineella tuleekin olemaan pian järjestettävät Fantasia-sitsit. Yhdessäolo ja yhteiset iltamat ovatkin tärkeitä arjen tasapainottajia, minkä vuoksi Tosineen tapsatiimi tuleekin tekemään parhaansa niiden laadun takaamiseksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *